Olen tehnyt sellaisen havainnon ystäväpiirissäni että sinkkuäidit, joiden lapset asuvat vuoroviikoin isällään, ovat kovia juoksemaan baareissa ja mitä erilaisimmissa kissanristiäisissä. Eikä se baareissa juoksu lopu silloinkaan, kun oman pikku Pyry-Petterin vuoro on olla äidin kanssa. Tai siis kuuluisi olla.
Eronneiden vanhempien mielestä vuoroviikoin asuminen on varmasti varsin toimiva ratkaisu ja nykyään kai se yleisin tapa. Vapaa viikot voi mennä ja tulla ihan niin kuin huvittaa, eikä kukaan ole vaatimassa tai kyselemässä sulta yhtään mitään.
Mutta miksi sitä menemistä pitää jatkaa silloinkin kun pitäisi keskittyä siihen lapseen?
On ihan tarpeeksi stressaavaa pienelle ihmiselle joutua viikon välein pomppimaan äidiltä isälle. Ja siihen lisäksi vielä heitellään viikonloppuisin hoitoon, milloin mummille ja milloin jollekin kuka nyt sattuu suostumaan. Eräs räikein tuntemani tapaus huuteli yhtenä perjantai-iltana facebook statuksessaan, että voisko joku ottaa mun lapsen hoitoon?!
Muistaako kukaan kysyä Pyry-Petterin mielipidettä mitä hän haluaa? Ja minkälaiset muistot tästä kaikesta jää. Entä äiti, eikö omatunto soimaa ollenkaan? Et menetä mitään jos jäät kotiin, ennemminkin voitat siinä kun vietät aikaa sen tärkeän ihmisen kanssa joka ei ole ikuisesti pieni lapsi. Kantakaa hyvät ihmiset vastuu tekemisistänne!
Vaikka omista ystävistä löytyy häiritsevän monta tälläistä tapausta, niin en silti väitä että kaikki joilla on tämä viikko systeemi, tai yleensäkin ovat sinkkuvanhempia, niin toimisivat näin.
